Toiminta-ajatus PDF

Pienryhmien tavoitteena on auttaa löytämään omakohtainen usko Jeesukseen, kasvamaan ja vahvistumaan uskossa. Niissä tutustutaan toisiin uskoviin pienessä ja läheisessä ryhmässä, jossa voi jakaa oman elämänsä taakkoja ja iloja. 
Pienryhmän tavoitteena on kasvaa kutsumalla uusia mukaan ja ryhmän koon kasvettua jakautua uusiksi ryhmiksi uusien vetäjien kouluttamisen avulla. Tarkoitus on, että jokainen jäsen löytää omat lahjansa ja voi niillä palvella toisia ja johdattaa uusia jäseniä uskontielle.